Kuuraa ja nousevia kuvaajia

Hurjaa, että kahden viikon päästä koulupäivät on tältä vuodelta ohi. Tai sellaiset viralliset koulupäivät, kiltiksellä varmaan tulee höpötettyä niin kauan kun tyypit pysyy Espoossa eikä karkaa joulunviettoon, ja eipä syksyn koulupäivistä sitä koulunkäyntiä ole sisältänyt kuin ehkä puolet. Mieli alkaa vähän jo kokoamaan yhteen vuotta ja orientoitumaan uuteen, muutamaa marraskuun synkän alun vaalijännitysviikkoa lukuun ottamatta lähes jokaisen vuoden viikon on saanut päättää toteamukseen, että onpas taas ollut kivaa, missään muualla en mieluummin olisi.

Viimeiset puolitoista viikkoa on olleet hetkittäisiä oppimisen hetkiä p-arvojen ja aikasarjatrendien parissa, kaksi elämäni ensimmäistä bilisvoittoa (vielä tuurilla, mut vuoden päästä jo taidolla) ja fiilistelyä, miten kivoja mun ens vuoden hommat saattaa olla. Yhdeksänvuotias minä havahtui hereille ja innostuu käyttöliittymien taakse jäävistä piiloista ja tiedostojen hallinnasta ihan samalla tavalla kuin keppihevostallin nettisivuja väsätessä. Ensi vuoden lopussa mun osaamiskäyrät on nousseet ihan vähintäänkin hokkareilla luistelussa, pallojen pussittamisessa ja Creative Cloudin ohjelmissa, lupaan. Luistimet on teroitettu, ilmassa pakkasta, maassa kuuraa ja pyörässä nastarenkaat.

Kotikotoa löytyi turpaterapiaa vaikka mihin terapiaa edes onnellisessa elämässä tarvitsee. Bussin ikkunasta tuijottaessa ja Otaniemen tähtitaivaan alla sisältä kuuluvien abisitsien välkettä kuunnellessa onni ryntää maisemaan ja jää siihen. Tämän vuodenajan tapahtumia on meidän fuksien Sikajuhlat, PoRan Kinkerit ja Slush, yksi edessä, kaksi takana ja niin kivaa kaikkialla.

Ps. Taannoin hypetetty Alppi-reissuhan peruuntui, mutta nyt kalenterissa on jotain vielä parempaa, kun Skotlanti kutsuu maaliskuussa. Reilipassin osto todo-listalle.

Teekkariunelman täyttymysvuosi

Edes joka toinen vuosi ei osu kohdalle huippujännittäviä tilaisuuksia, mutta juuri niihin 12.11.2018 kuului. Killan vaalikokouksen toinen osa alkoi neljältä iltapäivällä ja kesti tuttuun tapaan puolille öin, mutta mun paniikin ja pakotetun tyyneyden välinen taistelu sai rauhan ensimmäisten joukossa sillä Mediakeisarin vaali oli heti alussa. Äänestys meni toiselle kierrokselle, mutta lopulta screenillä loisti mun nimi ja perässä luku 50,8%. Mä saan mitä kaikkein, kaikkein eniten viimeisen kuukauden ajan oon halunnut. Vuosi 2019 on the kiltavuosi. Mun ei tartte itkeä pettymystä eikä raapia kasaan kakkossuunnitelmia. Loput reilut kuusi tuntia kokousta meni äkkiä.

teekkariunelman täyttymysvuosi6

Vaalikokousbingon sanat organisaatiouudistuksesta sieniretkeen, diversiteettiin ja hyvinvointiin on ens vuonna mun kaikki, ja kliseeimagosta huolimatta sanon kirkkain silmin, miten tämä yhteisö on antanut niin paljon ja haluan enemmän kuin mitään muuta antaa takaisin. Give back. Kaamos on tiputellut melankoliaa suuresta onnesta huolimatta, mutta pitkin viikkoa oon myös pakahtunut vaikka missä hetkissä kiittämään, että tässä kävi just näin. Mulla on kaks isoa unelmaa, se maatila, perhe ja nelijalkaislauma, jonain päivänä, ja sitä ennen nämä täysillä koetut teekkarivuodet ja Otaniemen taika. Hallitusvuosi kolahtaa tismalleen jälkimmäiseen (aikajärjestyksessä ensimmäiseen) ja unelmien toteutuminen on jo itseisarvoisesti siistiä.

Viikko tarjoili muutenkin sitä parasta Otaniemeä. Keskiviikkona istuttiin kiltiksellä taistelemassa Simulink-tehtäviä kasaan, kun kylän Telegram-ryhmään tuli ilmoitus että Otakaarella pääsee laskeutumaan köyden varassa katolta. Lähdettiin ja oli hurjaa ja hauskaa. Palattiin kiltikselle, maisteltiin yhdessä mutakakkua tarjoiluideana abisitsejä varten ja saatiin kooditkin eroon erroreista. Torstaina PoRan 50-juhlavuosi jatkui ja oltiin isolla porukalla pomppimassa tramboliinipuistossa (opin taka- ja etuperinvoltin!) ja tutustumassa curlingiin. Perjantaina rakas sisarkilta Athene täytti 19 vuotta ja ilta meni hauskuuttaan nopeasti. Lauantaina marraskuu ja aurinko löysivät pitkästä aikaa toisensa ja Otaniemen tiilien taakse kätkeytyi maan ylioppilaskunnan liittokokous, Slushin vapaaehtoispäivät ja bio-opiskelijoiden kokoontuminen, ja Dipolin lounaalta kävellessä olin taas yhden kerran lisää vakuuttunut, etten ole saanut vielä lähellekään tarpeeksi tästä kuplasta.

Kiltavuosi 2019, mä en malta odottaa sua.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta

Marraskuu alkoi ja laskeutui varsin itseriittoisena ja kokonaisvaltaisen harmaana itäiseen Espooseen ja läntiseen Helsinkiin. Lokakuun kolmanneksi viimeisenä päivänä satoi ensilumi (jonka virallinen tilastointi tosin jäi puolesta tunnista kiinni) ja yhden päivän ajan niemeen punatiilestä rakennetun kylän keskellä tuoksui talvi ja pakkanen. Sneak peak kelistä, mikä käy vuosi vuodelta harvinaisemmaksi ja sitä myötä arvokkaammaksi. Usein ennen olen kertonut pitäväni marraskuusta, mutta tällä kertaa arvioisin sen preesenssin olevan aavistuksen verran too much. Hesarin sääsivu kertoo tasaisesta seitsemästä plussa-asteesta ja suurista harmaista pilvistä tarjoiltuna tihkusateisen sumun kanssa. Maan täydeltä marrasta.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta6Perjantaina yhdeksäs marraskuuta5

Kirjoitan tätä tekstiä klo 23:25 perjantai-iltana ja yläkerran kämpässä joku vielä imuroi. Pyhän kolminaisuuden perjantai-illan viettotavoista on vuoro ”yksin kaupunkineliöissä kanssa matikan rästitehtävien” -sarjan. Kolmasosa vastaavista ajankohdista osuu kotikotiin koirien kanssa ulkoiluun ja viimeinen (tai kenties ensimmäinen) kolmannes valvomiseen ja teekkarivuosien sataprosenttiseen kokemiseen. Viikon päästä taas viimeksi mainitun vuoro.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta3

Marraskuun ensimmäinen viikon pääosan on mun elämässä saanut hahmo nimeltään Kiltavaalit, tuo suuren suuret mittasuhteet saava spekulaatiokeskittymä ja elämäntarkoitus, jonka rooli ei pienen kiltakuplan ulkopuolelle avaudu pienintäkään vähää. Joka päivä tuntee, että on elossa, kun valintoihin liittyvät tunteet ovat intensiivisiä ja päällekäyviä, mutta aika paljon odottaa jo tasaisempia aikoja ja kevyempiä iltoja. Kolme laskarirupeamaa viikossa aikasarja-analyysia, regressiomalleja ja säätövirtausten simulointia eivät myöskään lisää osaamisen ja onnistumisen kokemuksia, jotka ovat auringon ohella käyneet marraskuun myötä harvinaisiksi lohduiksi.

Parempaa harmautta edustavat 15 tuotantokausi Greyn Anatomiaa ja Panda-niminen puoliveriruuna maanantai-illan tunneilta. Luovan ongelman ratkaisun seminaari päättyi, kaksi viimeistä kertaa olivat tunnelmaltaan paljaita ja keskusteluiltaan syviä. Annan hetkeäkään epäilemättä kurssille Aalto-yliopiston parhaan ja antoisimman kurssin tittelin. Talven Alppi-suunnitelmat ehtivät muuttua (mutta lähes samantien uutta kivaa tuli mahdolliseksi) ja öisin on ehtinyt nukkua. Ihmiset lähellä ja kaukana saavat joka päivä hymyilemään ja nauramaan ja kaiken marraskuun takana on kokonainen elämä, jossa kaikki on oikeastaan tosi hyvin. Eikä hyvyys paljoakaan riipu vaalituloksista tai permutaatiotesteistä. Sunnuntai-illan säbä, perjantai-iltapäivän kiltiksen suuret keskustelut ja yhteiset uudet alut ovat enemmän säännön kuin häiriön puolella.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta1

Arjen hyvä

Yliopiston periodit (vrt. lukiossa jaksot) on meillä kuusi viikkoa + tenttiviikko. Ensimmäinen periodi päättyi ja kulunut viikko oli sen tenttiviikko, ja maanantaina alkaa uusia kursseja, osalla enemmän ja toisilla vähemmän. Kakkosperiodi on samat kuusi viikkoa, ja tenttiviikko alkaa 10.12. Tuntuu, että siihen ei ole mitään aikaa, marraskuu on ovella ja kokemuksen mukaan marraskuu on joulu-, helmi- ja maaliskuun ohella niitä vuoden pätkiä, kun päivät kiitävät enemmän kuin yleensä. Sen sijaan koulun alkamisesta syyskuussa tuntuu olevan kuukausikaupalla aikaa, mutta samat 6+1 siitä on mitä on tämän vuoden koulua vielä edessä.

arjenhyvä2

Mulla ei ollut yhtään tenttiä, eli tentitön tenttiviikko oli keskimääräistä väljempää kalenterin suhteen. Kääntöpuolena yksikään kurssi ei loppunut vielä, vaan kaikki jatkuvat ensi periodiin ja yksi matikan kurssi tulee vielä päälle. Mua vähän kauhistuttaa tuo uusi kurssi, koska matikan ihanuus katoaa aika äkkiä mun arjessa sen alle, että se saa muistamaan niin monia mun omia kehityskohteita: kärsimättömyyttä, nopeaa turhautumista, mukavuudenhalua ja vaikeutta allokoida hankalille asioille niiden oppimiseen tarvittavaa aikaa. Toisaalta, juuri siksi puolipakolliset matikan kurssit tekevät myös todella hyvää, vaikka miten matkan varrella menisikin hermot.

Kuvittelin, että tyhjähkö viikko tarkoittaa viikon lopussa myös tyhjähköä todo-listaa (eipä kyllä), mutta aikaa ehti laittaa moneen tosi hyvään juttuun. Unisportin urheilusarjat alkoivat, ja PoRalla oli säbä- ja korispelit keskellä viikkoa perinteisen sunnuntai-illan oman säbävuoron lisäksi. Lisäksi maanantaina oli ensimmäinen ratsastustunti Otaniemessä ja keskiviikkona käytiin boulderoimassa, ja oli superkivaa ehtiä liikkumaan  myös arkipäivisin ja -iltaisin. En välttämättä ennen yliopistoon tuloa olisi arvannut miten laajasti nää vuodet opettaa uusia taitoja, mutta esimerkiksi alakoulun pallolajeissa  kehittyminen vielä parikymppisenä on yks näistä ehdottomista lempiasioista opittavien taitojen listalla.

arjenhyvä6

Muuten tämän hetken fiilikset kiertää luuppia siitä, miten ensi vuosi on auki, koska kiltavirkakuviot selviää vasta parin viikon päästä, ja aivot ei ehdi käsitellä paljoakaan kuplan ulkopuolisia tekijöitä – kaikki muutkin kokonaisuudet, joiden kanssa pää tyhjinä hetkinä askartelee, tavalla tai toisella liittyvät Otaniemi-maailmaan. Kävi myös ilmi, että tänä vuonna joululoma on lähes kuukauden pitkä, kun tenttiviikko loppuu 14.12. ja koulu alkaa vasta 7.1. (tänä vuonna lukukausi alkoi 2.1. ja viime vuoden viimeinen tenttiviikko loppui 22.12.) En ole mitenkään superinnoissani joululoman pitenemisestä (vaikka varmasti ihan mukavaa että on tarpeeksi pitkä hengähdystauko vuoden vaihtuessa), mikä kertoo lähinnä siitä miten hyvää koululla ja Otaniemen punatiilien lomassa vietettävä arki onkaan.

Kulunut viikko ollut taas yksi malliesimerkki maailman kivoimmista arkipäivistä päiväunineen, lounasmiitteineen, abiesittelyineen ja extempore-hengailuineen. Jossain välissä ehti tehdä viikon hommat, lukea kirjaa ja ostaa Tori.fi:stä kaikkien näiden vuosien jälkeen ne siistit korolliset kengät, ettei aina tarvitse lainata äidiltä tai siskolta.  Aurinko paistaa, öisin on pakkasta ja glögi ja luumuhillo ovat tulleet kauppoihin, ja viikonloppuihin mahtuu hetki metsää ja suppiksia, mistä postauksen kuvatkin ovat.

Lokakuisia huomioita ja kuulumisia

Päivän vajaa tasan kaksi kuukautta sitten kirjoitin ajan kuluvan kummallisen hiljakseen.  Poikkeuksellinen elokuu sen suhteen olikin, lokakuu kipittää eteenpäin minkä ehtii ja ajatukset askartelevat jo ensi vuodessa. Taannoin kerroin, miten ensi vuoden suunnitelma yhtäkkiä vain tipahti järkeen käyvän tuntuisena ajatukseksi, mutta lähes yhtä helposti se haihtui ja heitti yläkäsitteen ”suunnitelmat vuodelle 2019” takaisin nollatilaan. Eikä siinä, eletään vuosia täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia ja se, ettei kaikkea juuri tänään tiedä, on enemmän siistiä kuin ahdistavaa. Kilta elää (oman subjektiivisen mielipiteeni mukaan) vuoden parasta aikaansa, kun vaalit ensi vuoden toimariviroista ja hallituspaikoista käydään kolmen ja puolen viikon kuluttua ja joka puolella kuhistaan. Kiltamaailman ulkopuolelle henkilövaaleihin sidottu spekulaatio ja loputon yhteisön suunnista keskusteleminen tuskin näkyy millään tasolla oleellisena asiana käyttää niin monen ihmisen energiaa, mutta sisällä kaikki on toisin.

Tänä vuonna ruska oli kuulemma erityisen hieno, en osaa arvioida sillä se on joka vuosi yhtä ihmeellistä miten keltaista ja oranssia kaikki voi hetken olla. Viimeiseltä kahdelta viikolta mieleen on jäänyt yhden torstai-illan parituntinen improilu, pitkät ja kiireettömät puhelimessa juttelut tai keittiönpöytäkeskustelut ystävien kanssa ja ensi-iltansa saanut kotimainen leffa Hölmö nuori sydän, joka oli suosittelun arvoinen ja odotettua enemmän yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Impro on sitä sarjaa tekemisiä, että ihan sama millainen viikko ja mikä fiilis, se on joka kerta huippuhauskaa eikä petä ikinä. Vähän niin kuin lastenleirit ja ratsastustunnit.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia1lokakuisiahuomioitajakuulumisia4

Viime viikolla oli Prodekon vuosijuhlat ja oli odotetusti todella hauskaa. Vätköt (eli tilaisuus pääjuhlan jälkeen ennen virallisia jatkoja) tapahtuivat vain juhlaan osallistuneille varatussa liikkuvassa metrossa ja joku voisi kuvata ideaa sanalla eeppinen. Tämä viikonloppu puolestaan on muutaman viikonlopun tauon jälkeen taas hevospainotteinen, käytiin eilen Allyn kanssa maastoilemassa ja tänään aamulla ratsastin sen myös, illalla on kotimaan hevosihmisten vuoden ykköstapahtuma eli Helsinki  International Horse Show, tutummin Hihsi. Huomennakin edessä on heppailua ja maanantaina pääsen yhdistämään Otaniemi-arkea ja hevosia, sillä mulla on ensimmäinen kaupunkiratsastustunti ikinä. Oon aika varma, että kymmenen kerran kortin ostaminen Tapiolaan oli superhyvä idea, mutta maanantaina nähdään ensifiilikset uudesta vanhasta jutusta.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia3

Yksi lokakuun suosikeista on ollut vähän yllättäin ihan opiskeluun liittyvä juttu, nimittäin yksi mun kolmesta tällä hetkellä käynnissä olevasta kurssista. Oon aidosti sitä mieltä, että Esa Saarisen pitämä Luovan ongelmanratkaisun seminaari -niminen kurssi on toistaiseksi paras mitä olen yliopistossa saanut käydä, ja näin kolmantena vuonna muutama kurssi kuitenkin on jo takanakin. Kurssi on käytännössä yhdistelmä kirjojen lukemista ja keskustelemista niistä sekä pienryhmissä että koko 15 hengen ryhmän kanssa. Koskaan ennen en ole ollut innoissani pakollisesta läsnäolosta.

Tämän viikon keskiviikkona juteltiin tunnepsykologiasta, Daniel Kahnemanin Thinking fast and slow’sta ja Senecan tekstistä Elämän lyhyydestä. Pohdittiin Kahnemanin ajatusta kokevan ja muistavan itsen eroista, ja mietittiin, että inhimillisen tarinoihin kiintymisen lisäksi yhteiskunta suuntaa meitä elämään erityisesti muistavalle itselle. Ainakin moni ryhmästä tunnisti ajatuksen, että nuoruuteen liittyy tunne siitä, että tarvitsee kokea ja tehdä paljon asioita, osa myös jopa eniten vain sen takia, että voi sitten myöhemmin kertoa tehneensä, saa ns. rastin ruutuun. Se ei ole huono asia tai väärin, mutta mielenkiintoinen huomio. Toinen viime kerralta mieleen jäänyt ajatus liittyi siihen, että mitään uskomattoman hienoa harvoin tapahtuu, ellei sille anna mahdollisuutta tapahtua. Jäin miettimään, miten omassa elämässä voisi luoda enemmän optioita, joista potentiaaliset vaikkakin ehkä harvinaiset, siistit mahdollisuudet voisivat ottaa kiinni. Esalla on hieno pointti siinä, että ihminen ei yleensä tunnista kaikkea piilossa olevaa valtavaa potentiaaliaan saati anna sille täyttä mahdollisuutta tulla esiin, koska tutuissa toimintamalleissa ja ajatuksissa on niin helppo jatkaa.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia2

Tälle LOR-kurssille pääsemiseksi täytyy ensin käydä Esan kaikille (myös ei-yliopistossa-opiskeleville) avoin luentokurssi Filosofia ja systeemiajattelu, joka pidetään vuosittain kevättalvella. Sen luennot löytyvät myös Youtubesta, jos uudet ajatukset ilman kurssisuoritusmerkintää kiinnostavat.

 

Takaisin teekkariunelman luo

Muutama viikko sitten kaivettiin äidin kanssa pitkästä aikaa 90-luvun alun valokuva-albumit esiin. Kuvia oli hiihtoreissuilta, purjehduskesiltä ja välissä paljon teekkarihuumoria. Mulle tuli välittömästi sama fiilis kuin vuosia aiemmin noita muistoja katsellessa: olispa mullakin noin hauskaa, sitten kun mä olen opiskelija. Mutta tällä kertaa tajusin suorana jatkona ajatukselle että hei, mullahan todella on. Mulla on sama koulu, ja ihan samanlaisia Alppi-reissuja, etkoja ja Teekkaripurjehtijoiden reissuja tallentuu mun kovalevyille, jopa muoti ja silmälasityylikin ovat samoja nyt ja silloin. Aika hieno fiilis huomata elävänsä sitä unelmaa, josta lapsuuden vuodet hartaasti vain haaveili. 

teekkarikulttuuria2teekkarikulttuuria3

Kauan odotettu syksy alkoi mun mielessä elokuun viimeisenä, kun perjantaina töiden jälkeen päähän sai heittää tupsulakin ja nähtiin ensimmäistä kertaa killan uudet ihanat fuksit. Uusiin tyyppeihin tutustuminen on yleensä hauskaa, mutta erityisen paljon sitä odottaa näiden ihmisten ollessa luultavasti niitä, joiden kanssa viettää seuraavat vuodet tiiviisti aikaa ja kokee yhdessä opiskeluelämämuistot. Vaikka mulla alkaa jo(!) kolmas vuosi yliopistolla, meidän fukseissa on edelleen paljon samanikäistä porukkaa ja kun akateeminen ikä korreloi vain jatkuvasti kasvavan kiltatoiminnasta innostumisen kanssa, ei kahden vuoden väli vuosikursseissa tunnu vielä yhtään isolta.

teekkarikulttuuria4teekkarikulttuuria5

Tämä viikko oli orientaatioviikko, eli oikea koulu ei vielä alkanut mutta Otaniemi heräsi kesän jäljiltä kertarytinällä eloon. Jokainen kilta (teekkaripiirien termi ainejärjestölle) järjestää fukseilleen ja muille jäsenilleen ohjelmaa koko viikon ajan. Viikon ykköstapahtumat olivat subjektiivisesti arvioituna maanantainen oman killan Prodekon Paikka X ja tämän vuoden spesiaali, Isku Alkoon perjantaina.

Paikka X on tapahtuma, jossa kaikki vuosikurssit lähtevät pk-seudun ulkopuolelle viettämään iltaa, hengaamaan kaverien kanssa kesän jälkeen ja fuksit ryhmäytymään ja oppimaan lisää alkavasta opiskeluelämästä. Alkon isku puolestaan oli Polyteknikkojen raittiusseuran eli tuttavallisemmin PoRan järjestämä tempaus Otaniemen vasta avatun Alkon tervetulleeksi toivottamiseksi. Tapahtuma sai runsaasti myös mediahuomiota, ja aurinkoisen sään ja yhteisöllisen tunnelmansa ansiosta perjantai pääsi kokonaisuutena mun teekkarihetkien top-listalle. Alkoa ei saatu ostettua tyhjäksi, mutta tunnelma uuden Väre-rakennuksen pihalla ja sisällä oli lämmin ja kohottava, myymälään oli kymmenien metrien jono koko kahdeksan tunnin tempauksen ajan ja ilta päättyi Otaniemi-yhteisön yhteiseen Ikuisen teekkarin lauluun.

teekkarikulttuuria1teekkarikulttuuria6

Tällä hetkellä, kun vuosien ylätavoite on ottaa kaikki irti opiskelijaelämästä ja teekkariunelmasta, kesän tuloa enemmän odottaa syksyn alkua. Otaniemen punatiileen yhdistyy mun päässä ihana nuoruus ja vapaus jaettuna yhteisössä, joka on täynnä inspiroivia ihmisiä ja uskomattomia ideoita. Kaikkeen hauskaan sisältyy vielä ajatus kutkuttavasta tulevaisuudesta, joka odottaa sitä hetkeä, kun teekkariunelmasta on saatu kaikki irti ja haluaa joskus siirtyä seuraavien juttujen pariin. Mun Aalto-vuodet ei tosin ole vielä lähelläkään sitä pistettä, ja olen enemmän kuin valmis tähän kolmanteen Otaniemi-syksyyn, jolta odotan valtavasti hyviä juttuja lisää.