Peltokuntasunnuntai kuvina

Välillä sunnuntait tuntuu ihan liian lyhyiltä, mutta tänään ei ollut niin. Yhtenä selittävänä tekijänä saattoi olla kellojen siirtelystä saatu ylimääräinen tunti vuorokaudessa, mutta se ei poista lokakuun viimeisen sunnuntain aurinkoa ja rauhaa. Ajoin Otaniemestä kotikotiin peltokuntaan myöhään lauantai-illalla, ja heräsin kahden koiran välistä kahdeksalta seuraavana aamuna.

P3130598-2

Aamulla vaihdettiin kuulumisia perheen kanssa ja nautin viikolla ilmestyineistä Kodin kuvalehdestä ja Talouselämästä, jälkimmäiseen tarttuessani hymyilen joka kerta salaa, sillä aika tosi monta vuotta lehti jäi lukematta kiinnostuksen puutteesta, mutta viime aikoina olen oppinut olemaan kiinnostunut senkin teksteistä. On hauska huomata, miten kiinnostumista ja sitä kautta ymmärrystä pystyy suunnata, ehkä hitaasti mutta kuitenkin.

Kirjoitin päivän aikana muutaman tekstin ja juttelin puhelimessa monen kaverin kanssa, tuntuu kuin ulkoilisi aurinkokelissä ystävän kanssa vaikka kilometreissä fyysistä etäisyyttä olisi paljonkin. Vietin myös monta tuntia tallilla, usein käyn vain ratsastamassa mutta nyt pääsin tekemään karsinoita ja viemään koko ponikaartia pihalle, ja tietysti käytiin Allyn kanssa myös kopisuttamassa routaisia hiekkateitä ja otettiin parit laukkapätkätkin. Tallihommat on toimiva esimerkki asiasta, mikä on kiireessä ja kaiken arjen kuormituksen päälle rankkaa ja tuntuu pakolta, mutta kiireettömästi vapaapäivänä superrentouttavaa.

Lounaalla kotona oli vain osa porukasta, ja poikkeuksellista oli, että mäkin söin kaali-lammashöystöä, eli käytin yhden vuoden viidestä lihapäivästä. Mulla on ehdottomuuden välttämiseksi tehty sääntö viidestä sallitusta poikkeamasta vegaanipainotteiseen kasvisruokailuun, ja tällä kertaa karitsa oli kuuden kilometrin päästä tunnetuista oloista (ping Illilän tila), joten lihan eettiset ja ekologiset murheet olivat mahdollisimman pienet. Silti ne ovat olemassa, ja sen tähden lihakertakiintiö on vain se viisi vuoteen. Monet pystyvät nolliinkin, hyvä myös niin.

P3130762-2

P3130747-2

P3130774-2

Aurinko laski talviajan takia aikaisin, käytiin koirien kanssa lähipelloilla haistelemassa lähestyvää marraskuuta. Ennen iltaa lähdin takaisin kaupunkiin ja illan ja ”tentti”viikon päätti tuttuun tapaan sunnuntaisäbä.

Lokakuisia huomioita ja kuulumisia

Päivän vajaa tasan kaksi kuukautta sitten kirjoitin ajan kuluvan kummallisen hiljakseen.  Poikkeuksellinen elokuu sen suhteen olikin, lokakuu kipittää eteenpäin minkä ehtii ja ajatukset askartelevat jo ensi vuodessa. Taannoin kerroin, miten ensi vuoden suunnitelma yhtäkkiä vain tipahti järkeen käyvän tuntuisena ajatukseksi, mutta lähes yhtä helposti se haihtui ja heitti yläkäsitteen ”suunnitelmat vuodelle 2019” takaisin nollatilaan. Eikä siinä, eletään vuosia täynnä ihmeellisiä mahdollisuuksia ja se, ettei kaikkea juuri tänään tiedä, on enemmän siistiä kuin ahdistavaa. Kilta elää (oman subjektiivisen mielipiteeni mukaan) vuoden parasta aikaansa, kun vaalit ensi vuoden toimariviroista ja hallituspaikoista käydään kolmen ja puolen viikon kuluttua ja joka puolella kuhistaan. Kiltamaailman ulkopuolelle henkilövaaleihin sidottu spekulaatio ja loputon yhteisön suunnista keskusteleminen tuskin näkyy millään tasolla oleellisena asiana käyttää niin monen ihmisen energiaa, mutta sisällä kaikki on toisin.

Tänä vuonna ruska oli kuulemma erityisen hieno, en osaa arvioida sillä se on joka vuosi yhtä ihmeellistä miten keltaista ja oranssia kaikki voi hetken olla. Viimeiseltä kahdelta viikolta mieleen on jäänyt yhden torstai-illan parituntinen improilu, pitkät ja kiireettömät puhelimessa juttelut tai keittiönpöytäkeskustelut ystävien kanssa ja ensi-iltansa saanut kotimainen leffa Hölmö nuori sydän, joka oli suosittelun arvoinen ja odotettua enemmän yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Impro on sitä sarjaa tekemisiä, että ihan sama millainen viikko ja mikä fiilis, se on joka kerta huippuhauskaa eikä petä ikinä. Vähän niin kuin lastenleirit ja ratsastustunnit.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia1lokakuisiahuomioitajakuulumisia4

Viime viikolla oli Prodekon vuosijuhlat ja oli odotetusti todella hauskaa. Vätköt (eli tilaisuus pääjuhlan jälkeen ennen virallisia jatkoja) tapahtuivat vain juhlaan osallistuneille varatussa liikkuvassa metrossa ja joku voisi kuvata ideaa sanalla eeppinen. Tämä viikonloppu puolestaan on muutaman viikonlopun tauon jälkeen taas hevospainotteinen, käytiin eilen Allyn kanssa maastoilemassa ja tänään aamulla ratsastin sen myös, illalla on kotimaan hevosihmisten vuoden ykköstapahtuma eli Helsinki  International Horse Show, tutummin Hihsi. Huomennakin edessä on heppailua ja maanantaina pääsen yhdistämään Otaniemi-arkea ja hevosia, sillä mulla on ensimmäinen kaupunkiratsastustunti ikinä. Oon aika varma, että kymmenen kerran kortin ostaminen Tapiolaan oli superhyvä idea, mutta maanantaina nähdään ensifiilikset uudesta vanhasta jutusta.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia3

Yksi lokakuun suosikeista on ollut vähän yllättäin ihan opiskeluun liittyvä juttu, nimittäin yksi mun kolmesta tällä hetkellä käynnissä olevasta kurssista. Oon aidosti sitä mieltä, että Esa Saarisen pitämä Luovan ongelmanratkaisun seminaari -niminen kurssi on toistaiseksi paras mitä olen yliopistossa saanut käydä, ja näin kolmantena vuonna muutama kurssi kuitenkin on jo takanakin. Kurssi on käytännössä yhdistelmä kirjojen lukemista ja keskustelemista niistä sekä pienryhmissä että koko 15 hengen ryhmän kanssa. Koskaan ennen en ole ollut innoissani pakollisesta läsnäolosta.

Tämän viikon keskiviikkona juteltiin tunnepsykologiasta, Daniel Kahnemanin Thinking fast and slow’sta ja Senecan tekstistä Elämän lyhyydestä. Pohdittiin Kahnemanin ajatusta kokevan ja muistavan itsen eroista, ja mietittiin, että inhimillisen tarinoihin kiintymisen lisäksi yhteiskunta suuntaa meitä elämään erityisesti muistavalle itselle. Ainakin moni ryhmästä tunnisti ajatuksen, että nuoruuteen liittyy tunne siitä, että tarvitsee kokea ja tehdä paljon asioita, osa myös jopa eniten vain sen takia, että voi sitten myöhemmin kertoa tehneensä, saa ns. rastin ruutuun. Se ei ole huono asia tai väärin, mutta mielenkiintoinen huomio. Toinen viime kerralta mieleen jäänyt ajatus liittyi siihen, että mitään uskomattoman hienoa harvoin tapahtuu, ellei sille anna mahdollisuutta tapahtua. Jäin miettimään, miten omassa elämässä voisi luoda enemmän optioita, joista potentiaaliset vaikkakin ehkä harvinaiset, siistit mahdollisuudet voisivat ottaa kiinni. Esalla on hieno pointti siinä, että ihminen ei yleensä tunnista kaikkea piilossa olevaa valtavaa potentiaaliaan saati anna sille täyttä mahdollisuutta tulla esiin, koska tutuissa toimintamalleissa ja ajatuksissa on niin helppo jatkaa.

lokakuisiahuomioitajakuulumisia2

Tälle LOR-kurssille pääsemiseksi täytyy ensin käydä Esan kaikille (myös ei-yliopistossa-opiskeleville) avoin luentokurssi Filosofia ja systeemiajattelu, joka pidetään vuosittain kevättalvella. Sen luennot löytyvät myös Youtubesta, jos uudet ajatukset ilman kurssisuoritusmerkintää kiinnostavat.

 

Syyspyrähdys pohjoiseen korpeen

Vaikka virallista syyslomaa harrastetaan vain toisen asteen kouluihin asti, akateeminen vapaus mahdollistaa irtiotot arjesta paljon helpommin mitä ikinä aiemmin (ja luultavasti koskaan näiden vuosien jälkeenkään). Mun itse otetut ”syyslomat” tapahtuvat tänä syksynä kahdessa pienessä pätkässä, joista ensimmäinen oli äskeinen viikonloppu Kuusamon mökillä.

Muutamia viikkoja sitten mummi soitti ja kysyi, lähtisinkö apukuskiksi ja seuraksi pohjoiseen laittamaan mökkiä talvikuntoon, ja kun ehdotetut neljä päivää olivat kalenterissa vielä vailla aivan pakollista etelässä läsnäoloa, totesin, että miksen lähtisi. Neljästä päivästä kaksi kului ajellen Suomen halki, mutta puuduttavien matkatuntien kääntöpuolena ovat kiireettömät keskustelut ja kaunis ruskainen kotimaa.

Syyspyrähdys pohjoiseen korpeen13Syyspyrähdys pohjoiseen korpeen10

Mökillä oli kaikki hyvin, tehtiin puita talven varuiksi, saunottiin ja soudeltiin sateessa. Ensilumi satoi ja suli perjantaina, niin hyvä ajoitus osua juuri tuohon aikaan paikalle. Paistettiin muikkuja ja mummin juttujen lisäksi nautin rauhallisesta ajasta koirien kanssa, niitä kahta ikävöi pienessä määrin koko ajan, kun arkena ei yleensä näe. Metsäajan ja hiljaisuuden hengittämisen lomassa ehdin hengailla myös läppärin kanssa ilman ihan pakollisia deadlineja, ja siinä sivussa syntyivät ensimmäiset varaukset tuosta tammikuun Alppi-reissusta ja edellisen postauksen matkustuspohdinnat.

Syyspyrähdys pohjoiseen korpeen5

Niin ihanaa kuin pohjoisessa onkin käydä, on myös kiva palata takaisin Helsinkiin, herätä maanantaiaamuna aikaisin ja aloittaa uuden viikon jutut. Lyhyt syyslomareissu ilman kavereita teki myös sen, että perjantain vujujen (=vuosijuhlien) odotus singahti korkealle. Kaikkea sopivasti.

Metsää ja metamodernismia varastoon

Viikonlopun ylämääre oli kerätä varastoon metsää, peltoa ja Otaniemen ulkopuolisia ihmisiä, sillä seuraavat viikot ovat teekkarisyksyn ensimmäisiä ja jokseekin intensiivisiä. Sienisyksy on taas täällä ja Allyn kanssa käytiin kahdesti laukkailemassa hiekkateitä ja fiilistelemässä alkavan syksyn hienoista kirpeyttä. Allyn kanssa vietettyjä vuosia on takana jo kolme, ja tamma tuntuu viikko viikolta enemmän kaverilta kuin vain hevoselta. Maalta lähdin bussilla Hämeenlinnaan, lauantai-iltapäivän maakuntavuoro sai ajattelemaan, miten Suomen julkinen liikenne on arkisuudessaan kaunista. Mummolan visiitillä pidimme perinteet hengissä kanssa puoli yhdeksän uutisten, saunomisen ja vanhojen valokuva-albumien selailun. Sunnuntaina kävin vielä Tampereella ihastelemassa uutta vauvaa ja viettämässä sunnuntaita vohvelien, Vaakon nakin ja Hervannan musujen kanssa. 

metamodernismi1metamodernismi2

Juna Helsinkiin lähti yhdeksältä illalla, ja matkalla eksyin selvittämään, mitä ihmettä tarkoittaa metamodernismi. Törmäsin käsitteeseen podcastissa, mutta tunnin kuuntelun jälkeenkään en ihan hahmottanut, mistä on kyse. En unohdu liian usein selaamaan nettiä ja lukemaan filosofisia tekstejä, vaikka ehkä pitäisi. Modernismin lajeihin sukeltaminen junamatkan ajaksi heitti aivot poluille, missä ne lukioaikana seikkailivat useamminkin. Tykkäsin hurjasti oman aikani opetussuunnitelman (OPS 2003) äikkävitosesta, jossa käytiin läpi kirjallisuushistorian tyylikaudet ja erityisesti postmodernismi kolahti aikoinaan lujaa. Kirjoitin kurssilla tyylikaudesta esseen, joka on niitä harvoja lukioesseitä joista pidän edelleen. 

metamodernismi4

Postmodernismin ajatus pirstaleisesta ja kaoottisesta maailmasta on hieno. Yhtymäkohdat fysiikan entropian käsitteeseen ja kannustamiseen pikemminkin hyväksyä epäjärjestys kuin käyttää aikaa loputtomaan taisteluun tuulimyllyä vastaan antavat luvan olla onnellinen myös silloin, kun kaikki ei ole täydellisesti. Toisaalta suurin osa ihmisistä kaipaa jonkin asteisen tunteen (elämän)hallinnasta, ja keinoja järjestyksen luomiseen kaaoksen keskelle on lukemattomia tekstien, kielen ja käsitteiden avulla järjestämisestä siivoamiseen, itsekuriin ja jopa väkivaltaan. Järjestyksen ja kaaoksen kommentoinnin lisäksi lempiasioitani postmodernismissa ovat sen itseironia ja kritiikki aikaisemmin tehtyä kohtaan – elämä ei ole liian vakavaa. 

Pirstaleisuus, perfektionismi, järjestys ja epätäydellisyys pyörivät lähellä toisiaan. Aikaa on rajallisesti, mutta maailmassa on kirjoja enemmän kuin niitä ehtii lukea, kuunneltavaa enemmän kuin tunteja joina kuunnella, syysmetsässäkin on sieniä enemmän kuin niitä voi kerätä, ja jonkun kannon juurelle jää varmasti ainakin kaksi tatin alkua huomaamatta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, mutta ihmisen on tehtävä kompromisseja – ollako kapealla nichellä huippu vai monesta asiasta jonkin verran osaava generalisti?

Postmodernismille on suunnattu tottakai aiheellistakin kritiikkiä, viime aikoina mm. sen totuuden relativismiin ja subjektiiviseen suhtautumiseen keskittyen. Nyt elämäämme aikaa kutsutaan mediassa tämän tästä totuudenjälkeiseksi, ja termi ei ole positiivinen. Postmodernismin ehdotus siitä, ettei yhtä totuutta ole ja totuus on kokemuksesta riippuvainen, on tietyissä tilanteissa perusteltu mutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentällä tietyissä tilanteissa jopa pelottava.

metamodernismi5

Entä sitten metamodernismi? Yritin kirjoittaa tähän määritelmän, mutta en ymmärrä sitä vieläkään. Kiinnostuneet voinevat viettää laatuaikaa Googlen kanssa ja ehkä saada jonkun hahmotelman, mitä postmodernismia ja modernismia kommentoiva termi tarkoittaa. Koska tämä ei ole lukion koevastaus, voidaan unohtaa käsitteen määrittely ja esittää muutamia näkökulmia, jotka metamodernismissa puhuttelevat. 

Metamodernismi yhdistää tieteen ja taiteen. Metamodernismi haluaa viedä yhteiskuntaa ja ihmisiä eteenpäin ja tehdä tulevaisuudesta tätä hetkeä paremman. Metamodernismi uskoo vilpittömyyteen ja kyseenalaistaa kyynisyyden uskottavuuden. Metamodernismi uskoo rationaalisuuteen, mielipiteiden korjaamiseen paremman tiedon valossa ja tietoon perustuvaan edistykseen. Metamodernismi vaikuttaa mulle siltä, että sillä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Yhdessä yleisten totuuksien kyseenalaistamisen ja postmodernille ominaisen maailman epätäydellisen hyväksymisen ja siitä huolimatta kehitykseen pyrkimisen kanssa käsitteen alle kuuluvat ajatukset voivat antaa maailmalle paljon.

metamodernismi6metamodernismi7

Juna oli Helsingissä hieman ennen yhtätoista illalla, ja humanismiviikonlopun ja Otaniemen ulkopuolisen onnen jälkeen valmius orientoitua kohti vähitellen alkavaa teekkarisyksyä suuri.

 

Lähteenä, inspiraationa ja viittauksina käytettyjä tekstejä:

http://metamodernismi.fi/uuden-ajan-filosofia/

https://liljat.fi/2017/01/on-aika-herata-uuteen-vuosisataan/

https://www.oph.fi/download/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf 

Saaressa viikonloppuretkellä

Luulin jo hetken, että aurinkokelien loputtomalta tuntuva jatkumo katkeaisi kesän viimeisen lomaviikon vaihtuessa syksyn ensimmäiseen työviikkoon. Mitä vielä, paluu arkeen sujui kiireettömien koti-iltojen, suloisen lämpimän meriveden ja ennätyspitkän helteen ansiosta pehmeästi. Neljän viikon omaehtoinen puuhailu (tai puuhailemattomuus) saivat aamurutiinit ja siirtymän astetta aikaansaavempiin päiviin tuntumaan samalla lailla sopivan tervetulleilta kuin lomalle lähdön kesäkuun viimeisenä perjantaina.

P3070360P3070352-2P3070887-2

Viikonloppuna palasin vielä kahdeksi vuorokaudeksi lomatunnelmiin, kun juna vei Helsingistä Pohjanmaalle tädin mökille. Meidän ohjelma sopi hyvin pitkälle otsikon ”täydellistä vapaa-ajan tekemistä” alle, kun päätettiin meloa sunnuntain vastaiseksi yöksi viiden kilometrin päähän naapurisaareen retkeilemään. En oikeastaan keksi parannettavaa tunnin melontamatkassa sinisissä mainigeissa, paljasjalkakävelyistä lähes aution saaren rannoilla ja liukumisesta kallioihin murtuviin aaltoihin sunnuntaiaamuna. Elokuun sivulauseessa lymyilevästä lähestyvästä syksystä kesähetkissä muistutti vain metsästä löytynyt hirvikärpäsinvaasio ja yön syvä hämärä.

P3070211-2P3070295-2

Laitettiin kahden retkikeittiön voimin niin hyvää ruokaa, että viimeistään nyt tajusin ruoanlaiton vaativan kehittämistä myös omilla reissuillani – valmispussipastassa on aika eri fiilis kuin luomuvoissa paistetuissa siikafileissä ja inkivääri-sipuli-munakoisohöystössä keitettyjen uusien perunoiden ja parsakaalin kanssa tarjoiltuna. Jälkiruoaksi tummaa suklaata. Muutamalla muutoksella kasvipohjainen retkigourmetkin olisi helposti tehtävissä, sitä kohti siis.

P3070790-2P3070613 2P3070608-2P3070595-2Pääsin kokeilemaan myös riippumatossa nukkumista, ja majoitteena se on kevyt ja toimiva vaihtoehto teltalle, ainakin Suomessa missä puita riittää. Monesti ulkoilessa joutuu grammaamaan mukaan otettavia varusteita huolella, ja vaikka meloessa varusteiden painon merkitys onkin pienempi kuin rinkkaa kannettaessa, mieluummin käyttäisin teltalta ylijäävän tilan esimerkiksi hyvän ruoan pakkaamiseen.

P3070679-2P3070818-2P3070175-2P3070183-2

Jälleen kerran tämän maan luonto pysäytti kauneudellaan, eikä Keski-Pohjanmaan saaristoon ole pääkaupungistakaan mahdoton etäisyys lähteä viikonlopuksi. Neljän tunnin matkan ehtii hyvin perjantaina töiden jälkeen ja helposti iltayhdeksäksi sunnuntaina takaisin. Viikonlopussa ehtii ulos, jos vaan muistaa lähteä.