Yks kaks syntyi suunnitelma

Opiskeluvuosien yksi parhaita ominaisuuksia on mahdollisuus pitää suunnitelmat auki. Ala-asteelta lukion loppuun asti oli melko selvää, mitä minäkin vuonna tapahtuu – variaatiota luotiin kesäsuunnitelmilla, jotka nekin noudattivat usein samaa kaavaa ratsastusleireineen, mökkireissuineen ja erilaisine sovittuine ohjelmineen. Uskon myös, että ennustettavampi arki tehnee comebackin joskus ennen kun täytän 30, ja se sopii. Juuri nyt on kuitenkin ihanaa, että suunnitelmien aikajänteeksi riittää käsite ”ennen joulua/kesää”, sen pidemmälle ei tarvitse tietää mitään. Tietoisuus mahdollisuudesta ottaa vastaan eteen heitettyjä ideoita on itsessään niin huikea,  ettei haittaa vaikka useimmat näistäkin vuosista ovat jokseekin tavanomaisia.

Pitkin arkea päähän eksyy erilaisia ideoita, joita voisi lähteä toteuttamaan. Monet ideoista pysyvät hypoteettisella ajatustasolla kauankin, mutta aina silloin tällöin osa niistä leimataan päätöksiksi ja siirretään otsikon ”ensi kevään/kesän/vuoden suunnitelma” alle odottamaan toteuttamista. Kuluneella viikolla mun pää sai jostain kimmokkeen ryhtyä tähän päätöksentekopuuhaan, ja yks kaks huomaan, että mulla onkin ensi vuodelle looginen kokonaisuus asioita, mitä voisi lähteä tekemään. Monien toteutus on vielä kauan epävarma, ja kerron niistä ajallaan tarkemmin.

Päätetyn sunnitelman erottaa alustavasta idealistasta myös jokaiselle isommalle ajatukselle muotoiltu Plan B, ja erityisesti näitä hyviä kakkosvaihtoehtoja putkahteli viikolla mieleen mukavan monta. Erityisesti epävarmimpien ideoiden kanssa kutkuttavat kakkosvaihtoehdot ovat oleellisessa asemassa.

Toinen oleellinen ero idealistasta valmiiseen suunnitelmaan on karsinta. Maailmassa on rajattomasti tehtävää mutta aikaa rajallisesti. Vaikka miten houkuttaisi valita 15 idean listalta kymmenen toteutettavaksi, uskon että usein fiksuinta on pakottaa itsensä valitsemaan vaikka vain neljä. Elämässä asioiden tekeminen on harvoin aidosti vuoden päälle, ja lyhyempi todo-lista korreloi monesti onnellisuuden kanssa. Lisäksi tiedän, että kiireessä valitan kiireestä, ja valittaminen itse valitusta asianlaidasta on epämielekästä. Siis jos haluan toteuttaa ne kymmenen ideaa vuodessa, haluan olla varma etten valita ajanpuutteesta, ja koska en ole, valitsen mieluummin muutaman idean vähemmän ja toteutan seuraavia vaikka seuraavana vuonna, jos ne vielä houkuttavat. Karsinnan vaikeus toistuu läpi elämän siinä, että mille asioille sanoa kyllä ja mihin vastata että ei tässä kohtaa.

Pienien ja suurien suunnitelmien ohella viikko oli aurinkoinen ja lämmin, Helsinki kaunis ja jokainen kolmesta kurssistani herätti innostuksen tunteita vielä toisellakin kouluviikolla. Vaikka opiskeluvuosiin kuuluva vapaudentunne on parasta, myös suunnitelmat ja listat ovat ihania. Tuntuu hyvältä, että ensi vuoden ideoista syntyi vaivattomasti oikean tuntuisia päätöksiä.

Alkusyksyn päiviä

Tänään on jo syyskuun 18. päivä. Jos elokuussa ihmettelin, että aika tuntuu kuluvan poikkeuksellisen verkkaisesti, tilanne palautui täysin normaaliin kiitämiseen viimeistään kuukauden vaihduttua. Mun kuvitelmat syksystä, ”jolloin ei ole mitään muuta kuin aikaa”, ovat palanneet realismin tykö ja vapaita viikonloppuja haudattu kiitettävää tahtia lyijykynämerkintöjen alle.

Koulu alkoi viime viikolla ja tuntuu kivalta taas viettää päiviä Otaniemessä, nähdä omaa vuosikurssia perjantaiaamun pakollisella luennolla ja painia mielenrauhan kanssa, kun ensi kertaa sitten fuksisyksyn mullakin on kurssi, joka mun silmään vaikuttaa pahasti sisältävän ainakin jonkin verran ohjelmointitehtäviä. Kahdesta edellisestä syksystä poiketen olen ollut melkein päivittäin ainakin hetken innoissani koulujutuista, mikä on edelleen valtavan tervetullut fiilis, sillä joidenkin kurssien aikana yliopistossa intoa on saanut odotella hartaammin.

Kaupunkiarkeen on mahtunut pitkästä aikaa vähän purjehdusta ja myös kotikotoa maalta asvalttielämää viettämään napatut koirat. Joka kerta, kun onnistun priorisoimaan päivärytmini koiranomistajuuden kanssa yhteensopiviksi ja ottamaan koirat kaupunkiin, muistan miten paljon ne parantavat elämänlaatua, eikä viime viikko ollut poikkeus. On ihana tulla kotiin, kun siellä odottaa kaksi eläintä, ja säännöllinen uloslähteminen virkistää poikkeuksetta. Viime viikolla käytiin myös kiltaporukan kanssa sieniretkellä, mikä oli ihan superhyvä idea. Sitsejä ja vuosijuhlia riittää, mutta myös keskellä viikkoa hengähdystauko metsässä ja mustatorvisienistä hullaantuminen sopivat opiskelijaelämään tämän retken perusteella ihan yhtä täydellisesti.

Viimeisimmät viikonloput ovat sisältäneen tutun elementin eli maalle tallille karkaamisen, syksy on niin hyvä vuodenaika puuhailla hevosten kanssa ja laukkailla hiekkateitä. Tallihetkien lisäksi tehtiin toissa sunnuntaina Emilyn (kuvien valkoinen koira) kanssa lyhyt Turun visiitti lukiokavereiden kanssa kyläilemään, nyt lauantaina käytiin kannustamassa tuttuja joukkueita ultimaten ulkokauden finaalitapahtumassa Brahen kentällä ja sen jälkeen kokeilemassa Baanan päässä oleva Cargo Coffee. Nimensä mukaisesti se oli enemmän aamupala- kuin lounaspaikka, mutta ruoka oli hyvää.

syyskuunkuulumiset7

Täksi viikoksi koirat jäivät kotikotiin ja kiltarintamalla on hiljaisempi viikonloppu, ei sitsejä tai muutakaan tapahtumaa. Sen sijaan Rakkautta ja Anarkiaa alkaa perjantaina, ja toivon että ehtisin ainakin johonkin näytökseen fiilistelemään leffafestaria. Mun syksyn to watch -listan leffat eivät ole vielä saaneet ensi-iltojaan, joten R&A tulee hyvään saumaan.

 

Takaisin teekkariunelman luo

Muutama viikko sitten kaivettiin äidin kanssa pitkästä aikaa 90-luvun alun valokuva-albumit esiin. Kuvia oli hiihtoreissuilta, purjehduskesiltä ja välissä paljon teekkarihuumoria. Mulle tuli välittömästi sama fiilis kuin vuosia aiemmin noita muistoja katsellessa: olispa mullakin noin hauskaa, sitten kun mä olen opiskelija. Mutta tällä kertaa tajusin suorana jatkona ajatukselle että hei, mullahan todella on. Mulla on sama koulu, ja ihan samanlaisia Alppi-reissuja, etkoja ja Teekkaripurjehtijoiden reissuja tallentuu mun kovalevyille, jopa muoti ja silmälasityylikin ovat samoja nyt ja silloin. Aika hieno fiilis huomata elävänsä sitä unelmaa, josta lapsuuden vuodet hartaasti vain haaveili. 

teekkarikulttuuria2teekkarikulttuuria3

Kauan odotettu syksy alkoi mun mielessä elokuun viimeisenä, kun perjantaina töiden jälkeen päähän sai heittää tupsulakin ja nähtiin ensimmäistä kertaa killan uudet ihanat fuksit. Uusiin tyyppeihin tutustuminen on yleensä hauskaa, mutta erityisen paljon sitä odottaa näiden ihmisten ollessa luultavasti niitä, joiden kanssa viettää seuraavat vuodet tiiviisti aikaa ja kokee yhdessä opiskeluelämämuistot. Vaikka mulla alkaa jo(!) kolmas vuosi yliopistolla, meidän fukseissa on edelleen paljon samanikäistä porukkaa ja kun akateeminen ikä korreloi vain jatkuvasti kasvavan kiltatoiminnasta innostumisen kanssa, ei kahden vuoden väli vuosikursseissa tunnu vielä yhtään isolta.

teekkarikulttuuria4teekkarikulttuuria5

Tämä viikko oli orientaatioviikko, eli oikea koulu ei vielä alkanut mutta Otaniemi heräsi kesän jäljiltä kertarytinällä eloon. Jokainen kilta (teekkaripiirien termi ainejärjestölle) järjestää fukseilleen ja muille jäsenilleen ohjelmaa koko viikon ajan. Viikon ykköstapahtumat olivat subjektiivisesti arvioituna maanantainen oman killan Prodekon Paikka X ja tämän vuoden spesiaali, Isku Alkoon perjantaina.

Paikka X on tapahtuma, jossa kaikki vuosikurssit lähtevät pk-seudun ulkopuolelle viettämään iltaa, hengaamaan kaverien kanssa kesän jälkeen ja fuksit ryhmäytymään ja oppimaan lisää alkavasta opiskeluelämästä. Alkon isku puolestaan oli Polyteknikkojen raittiusseuran eli tuttavallisemmin PoRan järjestämä tempaus Otaniemen vasta avatun Alkon tervetulleeksi toivottamiseksi. Tapahtuma sai runsaasti myös mediahuomiota, ja aurinkoisen sään ja yhteisöllisen tunnelmansa ansiosta perjantai pääsi kokonaisuutena mun teekkarihetkien top-listalle. Alkoa ei saatu ostettua tyhjäksi, mutta tunnelma uuden Väre-rakennuksen pihalla ja sisällä oli lämmin ja kohottava, myymälään oli kymmenien metrien jono koko kahdeksan tunnin tempauksen ajan ja ilta päättyi Otaniemi-yhteisön yhteiseen Ikuisen teekkarin lauluun.

teekkarikulttuuria1teekkarikulttuuria6

Tällä hetkellä, kun vuosien ylätavoite on ottaa kaikki irti opiskelijaelämästä ja teekkariunelmasta, kesän tuloa enemmän odottaa syksyn alkua. Otaniemen punatiileen yhdistyy mun päässä ihana nuoruus ja vapaus jaettuna yhteisössä, joka on täynnä inspiroivia ihmisiä ja uskomattomia ideoita. Kaikkeen hauskaan sisältyy vielä ajatus kutkuttavasta tulevaisuudesta, joka odottaa sitä hetkeä, kun teekkariunelmasta on saatu kaikki irti ja haluaa joskus siirtyä seuraavien juttujen pariin. Mun Aalto-vuodet ei tosin ole vielä lähelläkään sitä pistettä, ja olen enemmän kuin valmis tähän kolmanteen Otaniemi-syksyyn, jolta odotan valtavasti hyviä juttuja lisää. 

Metsää ja metamodernismia varastoon

Viikonlopun ylämääre oli kerätä varastoon metsää, peltoa ja Otaniemen ulkopuolisia ihmisiä, sillä seuraavat viikot ovat teekkarisyksyn ensimmäisiä ja jokseekin intensiivisiä. Sienisyksy on taas täällä ja Allyn kanssa käytiin kahdesti laukkailemassa hiekkateitä ja fiilistelemässä alkavan syksyn hienoista kirpeyttä. Allyn kanssa vietettyjä vuosia on takana jo kolme, ja tamma tuntuu viikko viikolta enemmän kaverilta kuin vain hevoselta. Maalta lähdin bussilla Hämeenlinnaan, lauantai-iltapäivän maakuntavuoro sai ajattelemaan, miten Suomen julkinen liikenne on arkisuudessaan kaunista. Mummolan visiitillä pidimme perinteet hengissä kanssa puoli yhdeksän uutisten, saunomisen ja vanhojen valokuva-albumien selailun. Sunnuntaina kävin vielä Tampereella ihastelemassa uutta vauvaa ja viettämässä sunnuntaita vohvelien, Vaakon nakin ja Hervannan musujen kanssa. 

metamodernismi1metamodernismi2

Juna Helsinkiin lähti yhdeksältä illalla, ja matkalla eksyin selvittämään, mitä ihmettä tarkoittaa metamodernismi. Törmäsin käsitteeseen podcastissa, mutta tunnin kuuntelun jälkeenkään en ihan hahmottanut, mistä on kyse. En unohdu liian usein selaamaan nettiä ja lukemaan filosofisia tekstejä, vaikka ehkä pitäisi. Modernismin lajeihin sukeltaminen junamatkan ajaksi heitti aivot poluille, missä ne lukioaikana seikkailivat useamminkin. Tykkäsin hurjasti oman aikani opetussuunnitelman (OPS 2003) äikkävitosesta, jossa käytiin läpi kirjallisuushistorian tyylikaudet ja erityisesti postmodernismi kolahti aikoinaan lujaa. Kirjoitin kurssilla tyylikaudesta esseen, joka on niitä harvoja lukioesseitä joista pidän edelleen. 

metamodernismi4

Postmodernismin ajatus pirstaleisesta ja kaoottisesta maailmasta on hieno. Yhtymäkohdat fysiikan entropian käsitteeseen ja kannustamiseen pikemminkin hyväksyä epäjärjestys kuin käyttää aikaa loputtomaan taisteluun tuulimyllyä vastaan antavat luvan olla onnellinen myös silloin, kun kaikki ei ole täydellisesti. Toisaalta suurin osa ihmisistä kaipaa jonkin asteisen tunteen (elämän)hallinnasta, ja keinoja järjestyksen luomiseen kaaoksen keskelle on lukemattomia tekstien, kielen ja käsitteiden avulla järjestämisestä siivoamiseen, itsekuriin ja jopa väkivaltaan. Järjestyksen ja kaaoksen kommentoinnin lisäksi lempiasioitani postmodernismissa ovat sen itseironia ja kritiikki aikaisemmin tehtyä kohtaan – elämä ei ole liian vakavaa. 

Pirstaleisuus, perfektionismi, järjestys ja epätäydellisyys pyörivät lähellä toisiaan. Aikaa on rajallisesti, mutta maailmassa on kirjoja enemmän kuin niitä ehtii lukea, kuunneltavaa enemmän kuin tunteja joina kuunnella, syysmetsässäkin on sieniä enemmän kuin niitä voi kerätä, ja jonkun kannon juurelle jää varmasti ainakin kaksi tatin alkua huomaamatta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, mutta ihmisen on tehtävä kompromisseja – ollako kapealla nichellä huippu vai monesta asiasta jonkin verran osaava generalisti?

Postmodernismille on suunnattu tottakai aiheellistakin kritiikkiä, viime aikoina mm. sen totuuden relativismiin ja subjektiiviseen suhtautumiseen keskittyen. Nyt elämäämme aikaa kutsutaan mediassa tämän tästä totuudenjälkeiseksi, ja termi ei ole positiivinen. Postmodernismin ehdotus siitä, ettei yhtä totuutta ole ja totuus on kokemuksesta riippuvainen, on tietyissä tilanteissa perusteltu mutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentällä tietyissä tilanteissa jopa pelottava.

metamodernismi5

Entä sitten metamodernismi? Yritin kirjoittaa tähän määritelmän, mutta en ymmärrä sitä vieläkään. Kiinnostuneet voinevat viettää laatuaikaa Googlen kanssa ja ehkä saada jonkun hahmotelman, mitä postmodernismia ja modernismia kommentoiva termi tarkoittaa. Koska tämä ei ole lukion koevastaus, voidaan unohtaa käsitteen määrittely ja esittää muutamia näkökulmia, jotka metamodernismissa puhuttelevat. 

Metamodernismi yhdistää tieteen ja taiteen. Metamodernismi haluaa viedä yhteiskuntaa ja ihmisiä eteenpäin ja tehdä tulevaisuudesta tätä hetkeä paremman. Metamodernismi uskoo vilpittömyyteen ja kyseenalaistaa kyynisyyden uskottavuuden. Metamodernismi uskoo rationaalisuuteen, mielipiteiden korjaamiseen paremman tiedon valossa ja tietoon perustuvaan edistykseen. Metamodernismi vaikuttaa mulle siltä, että sillä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme. Yhdessä yleisten totuuksien kyseenalaistamisen ja postmodernille ominaisen maailman epätäydellisen hyväksymisen ja siitä huolimatta kehitykseen pyrkimisen kanssa käsitteen alle kuuluvat ajatukset voivat antaa maailmalle paljon.

metamodernismi6metamodernismi7

Juna oli Helsingissä hieman ennen yhtätoista illalla, ja humanismiviikonlopun ja Otaniemen ulkopuolisen onnen jälkeen valmius orientoitua kohti vähitellen alkavaa teekkarisyksyä suuri.

 

Lähteenä, inspiraationa ja viittauksina käytettyjä tekstejä:

http://metamodernismi.fi/uuden-ajan-filosofia/

https://liljat.fi/2017/01/on-aika-herata-uuteen-vuosisataan/

https://www.oph.fi/download/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf 

Elokuu ja koulun alun odotus

Tällä viikolla mulla on vain kahtena päivänä sovittua ohjelmaa (toiseksi viimeistä kesätyöviikkoa ei lasketa). Jos reissuja ei oteta huomioon, siitä saattaa olla vuosia ja vuosia, kun näin on edellisen kerran käynyt. Sekä perjantain että lauantain ruutu kalenterista on vailla yhtään lyijykynää, ja tuo tyhjyys tuntuu hurjalta ja ihanalta samaan aikaan. Luulen, että voisin lähteä käymään Hämeenlinnaan ja Tampereelle siellä olevien ihmisten luo.

IMG_4369 2

Väljyys kalenterissa mahdollistaa huomiot ajankäytöstä:

  1. Normaali paljon tekeminen ja joka paikkaan meneminen on oikeasti kivaa, vaikka hetkittäin haaveileekin hitaammasta arjesta. Koti-illat on parhaita, mutta ei niitä kahta kolmea enempää viikossa aina tarvitse olla.
  2. Jos kotona odottaisi koirat, lähellä olisi metsä tai ulkona olisi pihalla hevonen, olisin vielä vähän onnellisempi kuin nyt olen. Kaupungissa syy lähteä ulos on lenkki, uimareissu tai sovittu meno, mutta en lakkaa odottamasta sitä syksyä, kun omalla pihalla on paljon enemmän.
  3. On ihanaa, että ehtii ja jaksaa lähteä vähän kauempanakin elävien rakkaiden ihmisten luo. Peruskiireessä energiaa ylimääräisiin visiitteihin ei samalla tavalla jää kuin tämän elokuun aikana on jäänyt.

Koululaiset aloittivat arkensa jo elokuun toisella viikolla, mutta näin kolmannen yliopistovuoden kolkutellessa nurkan takana olin jo tottunut ajatukseen lähes syyskuun puoleenväliin kestävästä kesästä. Vasta tällä viikolla, kun moni muu yliopisto aloitti lukukautensa ja oman ikäisetkin kaverit pääsivät takaisin kouluun, iski ensimmäinen vahva toive meidänkin lukuvuoden alkamisesta. Olisipa kiva jo vähän laskea jotain turhauttavan vaikeaa ja palata koulumoodiin, Otaniemi-rytmiin ja deadline-arkeen. Jokavuotinen koulun alkamisen odotus on ollut päällä tuttuna tasaisena syysinnostuksena heinäkuun lopusta asti, mutta tänään valmius kouluarjesta konkretisoitui selvästi seuraavalle tasolle.

IMG_4762 2P3080331IMG_4707 2

Uuden terveellisen ja syksyn tavoitteiden muistaminen ovat viime viikkoina ilmenneet erehtymisenä juoksemaan ennätykselliset 15 kilometriä (hitaasti) ja päivittäisen parapähkinän lisäämisellä ruokavalioon. Ajatus yhdestä (toisten lähteiden mukaan kahdesta) pähkinästä päivässä, joka täyttää koko elimistön seleenin tarpeen, on valtavan tyydyttävä. Kaverit lähtevät vaihtoon, mutta mun tämän syksyn uuden projektin määritelmän täyttää tämä blogi. Haluan hurjasti oppia tämän kanssa olemista, ja uskon mahdollisen onnistumisen linkittyvän myös tähän pykälän verran rauhallisempaan arkeen, jota kulunut elokuu on antanut maistaa. Toivon, että syksyn läpi arkeen mahtuu myös koti-iltoja, joina antaa aikaa tälle jutulle.

Kesäloman viimeinen viikko

Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on ollut kesälomaa opiskelun sijaan, tai oikeastaan sen lisäksi, myös töistä. Neljä viikkoa ilman sen pidempää todo-listaa ovat olleet juuri niin hyviä kuin kuvittelinkin, eikä töiden pariin paluu ensi viikolla kuulosta sekään pahalta. Reissut olivat heti heinäkuun alussa, ja viimeiset viikot on ehtinyt ihmetellä helteitä kotikotona ja lyhyemmillä piipahduksilla mummolassa ja muutamalla mökkiviikonlopulla.

P3060818-3P3060813-3

Reissukohteet toistuivat viime kesästä kohtuullisen samoina, eli purjehdittiin Hangon aurinkoon kisaamaan Regattaan ja sen jälkeen Pohjois-Lappiin ja Norjaan pyörien ja teltan kanssa. Viime vuoden kokemuksella nuo paikat olivat täydet 100% reissun arvoisia, että kohteiden toistaminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta tälle kesälle. Oli parasta olla kaksi viikkoa käytännössä vain ulkona, mutta niin on kivaa myös palata kotiin, kaupunkiin ja avata läppäri.

Lomakiireettömyydestä on kiittäminen myös vihdoin ilmoille polkaistua blogin alkua, tässä sitä ollaan. Päivisin on voinut suosiolla pakoilla hellettä kotikodin pohjoisimmassa nurkassa ikkunat auki ja olla koneella edistäen omia ikuisuusprojektejaan. Arkena ruutukiintiö tulee töissä ja koulussa niin huolellisesti täyteen, että motivaatio tarttua omiin läppärijuttuihin on aika pieni.

P3060825-3P3060841-3P3060849-3P3060798-3

Iltaisin olen nauttinut heppakesästä ja naapurin poneista, kävellyt ilta-auringossa lähiteitä ja lähtenyt lähes päivittäin uimaan täällä kesää viettävien kaverien kanssa, ihan niin kuin kaikki kesät ennenkin. Kesäloma on hyvä keksintö.