Tasa ja paino

Elämä tuntuu tasapainoilulta kaksien asioiden välissä:  kevään ja talven, uskaltamisen ja turvallisen, itsenäisyyden ja tarvitsemisen, toivon ja hyväksymisen. Kuvissa on vielä pakkasta, mutta oikeasti loskaa läiskii askelten alla ja aurinko paistaa sulille kaduille.

PoRa voitti juhlavuoden iloksi hopeaa Akateemisen Kyykän MM-kilpailuissa Hervannassa ja Tampereelle pakeneminen oli kaikin puolin hyvä reissu. Jos on yksi päivä vuodessa vietettävä kylmässä tuulessa kengät märkinä, valitsen haalarikansan ja Kyykkä-lauantain, PoRan reissut on aina ikimuistoisia. Tänään jengi voitti säbäkultaa, ei mikään turha Raittiusseura.

tasa ja paino1

Arki on kokonaisuudessaan superhyvää, ja hetkittäin riemastuttaa miten ihmisiä tupsahtelee ilahduttamaan ja kaiken tasailun ja painoilun välissä kirjoitan vahvoja nelosia fiiliksistä. Esimerkiksi viestintästrategian tekeminen on kivaa ja vaalikevät tulee mun mielestä hyvään vuoteen. Sunnuntaisin istutaan lattialla ja ollaan vaan, ja tiistaina kävin ihailemassa suomenhevosia valkokankaalta, takuuvarma keino muistuttaa itseään siitä, että Otaniemen ulkopuolellakin on kaikkea – unelmia ja Tampere muun muassa.

 

Tammikuussa:

IMG_9254-2

Katsoin kaksi elokuvaa, toinen kertoi valkoisesta porosta ja toinen Syyrian sodasta.

Luin kaksi kirjaa.

Sain pukea sateenkaarihaalarit kahdesti päälleni, fuksitkin saivat omansa vihdoin.

Mulla oli vapaita viikonloppuja.

Laskettiin pulkalla, lasketeltiin Messilässä, pelattiin lätkää ja juotiin kaakaota.

Ääniviestit auttoivat jäsentämään, kun informaatio oli ristiriitaista.

Huomasin, etteivät kiltahommat tekemällä lopu.

Annoin mun innostua sanasta vaikuttajaviestintä, vaikken edes tiedä mitä se tarkoittaa.

Käytin sanaa velho ja keisari monta kertaa ja tein ensimmäinen photariteokseni.

Sain uuden maailman hienoimman repun.

Rakastin Prodeko-vuottani sen ensimmäisestä päivästä alkaen.

P3150175 2-2

Katsoin melkein kaksi tuotantokautta Skamia.

Ostin lentoliput San Fransiscon ja kun joku kysyy kesästä, kerron Kaliforniasta, roadtripistä ja hevosista.

Mulle tehtiin ramennuudelikeittoa ja toistenkin Oma Vuosi™ sai ne onnelliseksi.

Pelasin monta kertaa säbää.

Söin monta kertaa viikossa Kipsarissa.

Ajeltiin viikonloppuiltoja pitkin lähimaakuntia.

Tuhlasin iltoja ihmisiin ja tehoilin joitain aamuja onnistuneesti.

En muuttanut Otaniemeen enkä käynyt juuri koulua.

Satoi paljon lunta.

Oli ja on kaikki jo tässä.

 

(Ja helmikuun ensimmäisenä päivänä sitsasin yhdessä äidin ja iskän kanssa.)

 

 

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta

Marraskuu alkoi ja laskeutui varsin itseriittoisena ja kokonaisvaltaisen harmaana itäiseen Espooseen ja läntiseen Helsinkiin. Lokakuun kolmanneksi viimeisenä päivänä satoi ensilumi (jonka virallinen tilastointi tosin jäi puolesta tunnista kiinni) ja yhden päivän ajan niemeen punatiilestä rakennetun kylän keskellä tuoksui talvi ja pakkanen. Sneak peak kelistä, mikä käy vuosi vuodelta harvinaisemmaksi ja sitä myötä arvokkaammaksi. Usein ennen olen kertonut pitäväni marraskuusta, mutta tällä kertaa arvioisin sen preesenssin olevan aavistuksen verran too much. Hesarin sääsivu kertoo tasaisesta seitsemästä plussa-asteesta ja suurista harmaista pilvistä tarjoiltuna tihkusateisen sumun kanssa. Maan täydeltä marrasta.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta6Perjantaina yhdeksäs marraskuuta5

Kirjoitan tätä tekstiä klo 23:25 perjantai-iltana ja yläkerran kämpässä joku vielä imuroi. Pyhän kolminaisuuden perjantai-illan viettotavoista on vuoro ”yksin kaupunkineliöissä kanssa matikan rästitehtävien” -sarjan. Kolmasosa vastaavista ajankohdista osuu kotikotiin koirien kanssa ulkoiluun ja viimeinen (tai kenties ensimmäinen) kolmannes valvomiseen ja teekkarivuosien sataprosenttiseen kokemiseen. Viikon päästä taas viimeksi mainitun vuoro.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta3

Marraskuun ensimmäinen viikon pääosan on mun elämässä saanut hahmo nimeltään Kiltavaalit, tuo suuren suuret mittasuhteet saava spekulaatiokeskittymä ja elämäntarkoitus, jonka rooli ei pienen kiltakuplan ulkopuolelle avaudu pienintäkään vähää. Joka päivä tuntee, että on elossa, kun valintoihin liittyvät tunteet ovat intensiivisiä ja päällekäyviä, mutta aika paljon odottaa jo tasaisempia aikoja ja kevyempiä iltoja. Kolme laskarirupeamaa viikossa aikasarja-analyysia, regressiomalleja ja säätövirtausten simulointia eivät myöskään lisää osaamisen ja onnistumisen kokemuksia, jotka ovat auringon ohella käyneet marraskuun myötä harvinaisiksi lohduiksi.

Parempaa harmautta edustavat 15 tuotantokausi Greyn Anatomiaa ja Panda-niminen puoliveriruuna maanantai-illan tunneilta. Luovan ongelman ratkaisun seminaari päättyi, kaksi viimeistä kertaa olivat tunnelmaltaan paljaita ja keskusteluiltaan syviä. Annan hetkeäkään epäilemättä kurssille Aalto-yliopiston parhaan ja antoisimman kurssin tittelin. Talven Alppi-suunnitelmat ehtivät muuttua (mutta lähes samantien uutta kivaa tuli mahdolliseksi) ja öisin on ehtinyt nukkua. Ihmiset lähellä ja kaukana saavat joka päivä hymyilemään ja nauramaan ja kaiken marraskuun takana on kokonainen elämä, jossa kaikki on oikeastaan tosi hyvin. Eikä hyvyys paljoakaan riipu vaalituloksista tai permutaatiotesteistä. Sunnuntai-illan säbä, perjantai-iltapäivän kiltiksen suuret keskustelut ja yhteiset uudet alut ovat enemmän säännön kuin häiriön puolella.

Perjantaina yhdeksäs marraskuuta1

Arjen hyvä

Yliopiston periodit (vrt. lukiossa jaksot) on meillä kuusi viikkoa + tenttiviikko. Ensimmäinen periodi päättyi ja kulunut viikko oli sen tenttiviikko, ja maanantaina alkaa uusia kursseja, osalla enemmän ja toisilla vähemmän. Kakkosperiodi on samat kuusi viikkoa, ja tenttiviikko alkaa 10.12. Tuntuu, että siihen ei ole mitään aikaa, marraskuu on ovella ja kokemuksen mukaan marraskuu on joulu-, helmi- ja maaliskuun ohella niitä vuoden pätkiä, kun päivät kiitävät enemmän kuin yleensä. Sen sijaan koulun alkamisesta syyskuussa tuntuu olevan kuukausikaupalla aikaa, mutta samat 6+1 siitä on mitä on tämän vuoden koulua vielä edessä.

arjenhyvä2

Mulla ei ollut yhtään tenttiä, eli tentitön tenttiviikko oli keskimääräistä väljempää kalenterin suhteen. Kääntöpuolena yksikään kurssi ei loppunut vielä, vaan kaikki jatkuvat ensi periodiin ja yksi matikan kurssi tulee vielä päälle. Mua vähän kauhistuttaa tuo uusi kurssi, koska matikan ihanuus katoaa aika äkkiä mun arjessa sen alle, että se saa muistamaan niin monia mun omia kehityskohteita: kärsimättömyyttä, nopeaa turhautumista, mukavuudenhalua ja vaikeutta allokoida hankalille asioille niiden oppimiseen tarvittavaa aikaa. Toisaalta, juuri siksi puolipakolliset matikan kurssit tekevät myös todella hyvää, vaikka miten matkan varrella menisikin hermot.

Kuvittelin, että tyhjähkö viikko tarkoittaa viikon lopussa myös tyhjähköä todo-listaa (eipä kyllä), mutta aikaa ehti laittaa moneen tosi hyvään juttuun. Unisportin urheilusarjat alkoivat, ja PoRalla oli säbä- ja korispelit keskellä viikkoa perinteisen sunnuntai-illan oman säbävuoron lisäksi. Lisäksi maanantaina oli ensimmäinen ratsastustunti Otaniemessä ja keskiviikkona käytiin boulderoimassa, ja oli superkivaa ehtiä liikkumaan  myös arkipäivisin ja -iltaisin. En välttämättä ennen yliopistoon tuloa olisi arvannut miten laajasti nää vuodet opettaa uusia taitoja, mutta esimerkiksi alakoulun pallolajeissa  kehittyminen vielä parikymppisenä on yks näistä ehdottomista lempiasioista opittavien taitojen listalla.

arjenhyvä6

Muuten tämän hetken fiilikset kiertää luuppia siitä, miten ensi vuosi on auki, koska kiltavirkakuviot selviää vasta parin viikon päästä, ja aivot ei ehdi käsitellä paljoakaan kuplan ulkopuolisia tekijöitä – kaikki muutkin kokonaisuudet, joiden kanssa pää tyhjinä hetkinä askartelee, tavalla tai toisella liittyvät Otaniemi-maailmaan. Kävi myös ilmi, että tänä vuonna joululoma on lähes kuukauden pitkä, kun tenttiviikko loppuu 14.12. ja koulu alkaa vasta 7.1. (tänä vuonna lukukausi alkoi 2.1. ja viime vuoden viimeinen tenttiviikko loppui 22.12.) En ole mitenkään superinnoissani joululoman pitenemisestä (vaikka varmasti ihan mukavaa että on tarpeeksi pitkä hengähdystauko vuoden vaihtuessa), mikä kertoo lähinnä siitä miten hyvää koululla ja Otaniemen punatiilien lomassa vietettävä arki onkaan.

Kulunut viikko ollut taas yksi malliesimerkki maailman kivoimmista arkipäivistä päiväunineen, lounasmiitteineen, abiesittelyineen ja extempore-hengailuineen. Jossain välissä ehti tehdä viikon hommat, lukea kirjaa ja ostaa Tori.fi:stä kaikkien näiden vuosien jälkeen ne siistit korolliset kengät, ettei aina tarvitse lainata äidiltä tai siskolta.  Aurinko paistaa, öisin on pakkasta ja glögi ja luumuhillo ovat tulleet kauppoihin, ja viikonloppuihin mahtuu hetki metsää ja suppiksia, mistä postauksen kuvatkin ovat.

Yks kaks syntyi suunnitelma

Opiskeluvuosien yksi parhaita ominaisuuksia on mahdollisuus pitää suunnitelmat auki. Ala-asteelta lukion loppuun asti oli melko selvää, mitä minäkin vuonna tapahtuu – variaatiota luotiin kesäsuunnitelmilla, jotka nekin noudattivat usein samaa kaavaa ratsastusleireineen, mökkireissuineen ja erilaisine sovittuine ohjelmineen. Uskon myös, että ennustettavampi arki tehnee comebackin joskus ennen kun täytän 30, ja se sopii. Juuri nyt on kuitenkin ihanaa, että suunnitelmien aikajänteeksi riittää käsite ”ennen joulua/kesää”, sen pidemmälle ei tarvitse tietää mitään. Tietoisuus mahdollisuudesta ottaa vastaan eteen heitettyjä ideoita on itsessään niin huikea,  ettei haittaa vaikka useimmat näistäkin vuosista ovat jokseekin tavanomaisia.

Pitkin arkea päähän eksyy erilaisia ideoita, joita voisi lähteä toteuttamaan. Monet ideoista pysyvät hypoteettisella ajatustasolla kauankin, mutta aina silloin tällöin osa niistä leimataan päätöksiksi ja siirretään otsikon ”ensi kevään/kesän/vuoden suunnitelma” alle odottamaan toteuttamista. Kuluneella viikolla mun pää sai jostain kimmokkeen ryhtyä tähän päätöksentekopuuhaan, ja yks kaks huomaan, että mulla onkin ensi vuodelle looginen kokonaisuus asioita, mitä voisi lähteä tekemään. Monien toteutus on vielä kauan epävarma, ja kerron niistä ajallaan tarkemmin.

Päätetyn sunnitelman erottaa alustavasta idealistasta myös jokaiselle isommalle ajatukselle muotoiltu Plan B, ja erityisesti näitä hyviä kakkosvaihtoehtoja putkahteli viikolla mieleen mukavan monta. Erityisesti epävarmimpien ideoiden kanssa kutkuttavat kakkosvaihtoehdot ovat oleellisessa asemassa.

Toinen oleellinen ero idealistasta valmiiseen suunnitelmaan on karsinta. Maailmassa on rajattomasti tehtävää mutta aikaa rajallisesti. Vaikka miten houkuttaisi valita 15 idean listalta kymmenen toteutettavaksi, uskon että usein fiksuinta on pakottaa itsensä valitsemaan vaikka vain neljä. Elämässä asioiden tekeminen on harvoin aidosti vuoden päälle, ja lyhyempi todo-lista korreloi monesti onnellisuuden kanssa. Lisäksi tiedän, että kiireessä valitan kiireestä, ja valittaminen itse valitusta asianlaidasta on epämielekästä. Siis jos haluan toteuttaa ne kymmenen ideaa vuodessa, haluan olla varma etten valita ajanpuutteesta, ja koska en ole, valitsen mieluummin muutaman idean vähemmän ja toteutan seuraavia vaikka seuraavana vuonna, jos ne vielä houkuttavat. Karsinnan vaikeus toistuu läpi elämän siinä, että mille asioille sanoa kyllä ja mihin vastata että ei tässä kohtaa.

Pienien ja suurien suunnitelmien ohella viikko oli aurinkoinen ja lämmin, Helsinki kaunis ja jokainen kolmesta kurssistani herätti innostuksen tunteita vielä toisellakin kouluviikolla. Vaikka opiskeluvuosiin kuuluva vapaudentunne on parasta, myös suunnitelmat ja listat ovat ihania. Tuntuu hyvältä, että ensi vuoden ideoista syntyi vaivattomasti oikean tuntuisia päätöksiä.

Aina kannattaa mennä uimaan

Elokuun lähestyessä loppuaan ilmassa on jo aavistus syksyistä kirpeyttä, mutta meri- ja järvivedet ovat vielä kesän jäljiltä lämpimiä. Monena vuonna loppukesän uimakerroilla herää kysymys, miksei kesän aikana käynyt useammin pulahtamassa. Fiilis uimisen jälkeen on verrattavissa juoksemisen jälkeiseen virkistymiseen ja energiaan, jonka itsensä saaminen kastautumaan tai liikkumaan on alun mahdollisesta viivyttelystä huolimatta antanut.

uiminen2

Tämän kesän alussa päätin, että elokuun päättyessä mun ei muuten tarvitse harmitella, että tulipas taas uitua liian harvoin. Joka kerta, kun uiminen tulisi mieleen ja olisi jollain tavalla järkevästi toteutettavissa, minä lähtisin. Elokuu päättyy tänään, ja takana on 130 uimiskertaa, määrittävinä tekijöinä kaulaan asti kastautuminen ja luonnonvesi, ja vaikka kävisi saunasta useamman kerran niin saa silti merkitä vain yhden kerran.

uiminen1

Alun perin kuvittelin, että pitäisin uimahaastetta yllä koko lakkikauden, siis toukokuun ensimmäisestä syyskuun viimeiseen, mutta viimeisinä viikkoina uiminen alkoi tuntua enemmän suorittamiselta, vedet viileiltä ja kelit pimeiltä ja tuulisilta, joten totesin että haaste on viisasta lopettaa hyvän fiiliksen aikana. Haasteen myötä huomasin kiinnostavia asioita rutiinien luomisesta ja arjen ajankäytöstä:

  1. Aikaa on. Uimaan pysähtyminen lisäsi kotimatkan aikaa keskimäärin 10 minuuttia, erikseen kotoa lähteminen 15 minuuttia. 130 kertaa neljässä kuukaudessa tarkoittaa keskimäärin yli yhtä pulahdusta päivässä, ja haaste todisti taas kerran sen, että aikaa mihin tahansa löytyy vartti päivässä. Sen voi käyttää uimiseen, soittamiseen, lukemiseen, meditaatioon, tai vaikka puhelimen selaamiseen, mihin sen ehkä helpoiten tulee laittaneeksi. Rutiinien luominen on eniten päätöksestä kiinni, koska kaikista maailman rutiineista uimaanlähtö ei ole helpoin sillä uimapuvun vaihto, kuivaaminen ja reitiltä poikkeaminen vaativat paljon enemmän vaivaa kuin vaikka sen kirjan ottaminen käteen ja lukeminen, mutta silti uimaankin tuli lähdettyä, vaikka monesti kuvittelee ettei aikaa ole edes lukemiseen.
  2. Jotkut asiat kannattaa vain tehdä nopeasti alta pois, eikä jäädä jahkaamaan. Jokainen hommia deadlinejen lähelle lykkäävä tietää, miten helppo epämukavien töiden aloittamista on venyttää. Uimisen pahin osa on kastautuminen – vain helteisimpien viikkojen aikana se oli mukavaa, muuten aina muutaman sekunnin verran kamalaa kylmyyttä. Toistojen kasvaessa kastautuminenkin rutinoitui, ja toivon että ne samat hermoradat koulun alkaessa muistavat kesän harjoittelun ja estävät turhan prokastinaation arjen todo-listojen kanssa. Uiminen ei ollut poikkeus faktaan, että jos haluaa tehdä jotain, täytyy vain lähteä ja tehdä. Jos ei oikein tiedä miten aloittaa, aloittaa vain jostain. Asiat edistyvät tekemällä, eivät niitä välttelemällä.
  3. Aikaa pysähtymiselle arjen keskellä on, jos sitä ottaa. Yleisin uimapaikkani oli kotimatkani varrella kaupungin rantakallioilla, ja uima-ajat vaihtelivat aikaisista viikonloppuaamuista iltapäiviin töiden jälkeen, iltoihin Otaniemestä kotiin polkiessa ja aamuyön tunteihin viikonloppuisin, joista postauksen kuvatkin ovat. Kuvat on otettu Flow-lauantain kotimatkalla kolmelta yöllä, kun merivesi oli helleviikkojen jäljiltä käsittämättömän lämmintä ja öissä jo elokuista pimeyttä. Jo kymmenen minuutin irrottautuminen päivien kiireestä ja totutuista reiteistä virkistää fyysisen vesielementin lisäksi myös päätä.
  4. Suorittaminen on helppoa. Niinkin hassu ja ylimääräinen haaste kuin joka tilanteessa uiminen aktivoi mun aivojen jokaisen suorittamisesta palkitsevan reseptorin, ja erityisesti viimeisinä viikkoina koko homma alkoi tuntua samalta suorittamiselta kuin urheilun treenitavoitteet tai ylppäreihin lukeminen aikoinaan. Vaikka koko ajan tiedostin, että koko idea on täysin itse keksitty ja ainut, ketä varten suoritan olen minä itse, niin jotkut kiksit uimakertojen merkitsemisestä puhelimen muistiinpanoihin pamahtivat joka kerta. Yleisesti olen opetellut vähentämään suorittamispainotteisuutta elämässä, koska sen haittapuolina ovat stressaavuus, täydellisyyden tavoittelu ja sitkuttelu kivojen asioiden suhteen. Sinänsä olikin hyvä huomata, miten helposti pää nappaa kiinni suoritusten keräämisestä, jos toimintatapaa ei aktiivisesti karsi siltä pois.
  5. Uiminen on parasta. Ehdottomasti sillä itseisarvoisesti kivojen tekemisten listalla, sillä yhtään kertaa merestä pois kahlatessa ei haasteeseen ryhtyminen kaduttanut. Ensi kesänä en ehkä laske uimisiani, mutta tämän kokemuksen myötä muistan jatkaa päätöstä mennä aina uimaan, kun siihen on mahdollisuus.

uiminen3

Elokuu ja koulun alun odotus

Tällä viikolla mulla on vain kahtena päivänä sovittua ohjelmaa (toiseksi viimeistä kesätyöviikkoa ei lasketa). Jos reissuja ei oteta huomioon, siitä saattaa olla vuosia ja vuosia, kun näin on edellisen kerran käynyt. Sekä perjantain että lauantain ruutu kalenterista on vailla yhtään lyijykynää, ja tuo tyhjyys tuntuu hurjalta ja ihanalta samaan aikaan. Luulen, että voisin lähteä käymään Hämeenlinnaan ja Tampereelle siellä olevien ihmisten luo.

IMG_4369 2

Väljyys kalenterissa mahdollistaa huomiot ajankäytöstä:

  1. Normaali paljon tekeminen ja joka paikkaan meneminen on oikeasti kivaa, vaikka hetkittäin haaveileekin hitaammasta arjesta. Koti-illat on parhaita, mutta ei niitä kahta kolmea enempää viikossa aina tarvitse olla.
  2. Jos kotona odottaisi koirat, lähellä olisi metsä tai ulkona olisi pihalla hevonen, olisin vielä vähän onnellisempi kuin nyt olen. Kaupungissa syy lähteä ulos on lenkki, uimareissu tai sovittu meno, mutta en lakkaa odottamasta sitä syksyä, kun omalla pihalla on paljon enemmän.
  3. On ihanaa, että ehtii ja jaksaa lähteä vähän kauempanakin elävien rakkaiden ihmisten luo. Peruskiireessä energiaa ylimääräisiin visiitteihin ei samalla tavalla jää kuin tämän elokuun aikana on jäänyt.

Koululaiset aloittivat arkensa jo elokuun toisella viikolla, mutta näin kolmannen yliopistovuoden kolkutellessa nurkan takana olin jo tottunut ajatukseen lähes syyskuun puoleenväliin kestävästä kesästä. Vasta tällä viikolla, kun moni muu yliopisto aloitti lukukautensa ja oman ikäisetkin kaverit pääsivät takaisin kouluun, iski ensimmäinen vahva toive meidänkin lukuvuoden alkamisesta. Olisipa kiva jo vähän laskea jotain turhauttavan vaikeaa ja palata koulumoodiin, Otaniemi-rytmiin ja deadline-arkeen. Jokavuotinen koulun alkamisen odotus on ollut päällä tuttuna tasaisena syysinnostuksena heinäkuun lopusta asti, mutta tänään valmius kouluarjesta konkretisoitui selvästi seuraavalle tasolle.

IMG_4762 2P3080331IMG_4707 2

Uuden terveellisen ja syksyn tavoitteiden muistaminen ovat viime viikkoina ilmenneet erehtymisenä juoksemaan ennätykselliset 15 kilometriä (hitaasti) ja päivittäisen parapähkinän lisäämisellä ruokavalioon. Ajatus yhdestä (toisten lähteiden mukaan kahdesta) pähkinästä päivässä, joka täyttää koko elimistön seleenin tarpeen, on valtavan tyydyttävä. Kaverit lähtevät vaihtoon, mutta mun tämän syksyn uuden projektin määritelmän täyttää tämä blogi. Haluan hurjasti oppia tämän kanssa olemista, ja uskon mahdollisen onnistumisen linkittyvän myös tähän pykälän verran rauhallisempaan arkeen, jota kulunut elokuu on antanut maistaa. Toivon, että syksyn läpi arkeen mahtuu myös koti-iltoja, joina antaa aikaa tälle jutulle.