Kuusamon mökille on niin hyvä rauhoittaa vuoden viimeiset päivät. Tällä kertaa ympärillä ei ollut perhe vaan ystävistä parhaimmat, ja välipäivien kurjin seuraamus lienee se, että nyt muistan liian hyvin minkä määrän naurua, iloa ja rakkautta jätän arkisin kokematta näiden ollessa kaukana. Mua ei suostuttu haastamaan pöytälätkässä ja onnistuttiin ajamaan yhdeksän tunnin matka 14,5:ssa, mutta kuunneltiin norjankielisiä musaa ja suomiklassikoita,

Kuusamo antaa täydellisen hiljaisuuden ja pimeät yöt, lunta ei paljoa etelää enempää mutta rauha tekee siitäkin enemmän. Rukan tuttuakin tutummat rinteet antoi taas ajatusten kaartaa ja noin kahdeksantoista vuoden päästäkin kantit puree Keloon ja onnistuneet hyppimiset saa hymyilemään. Laskiessa ehtii kääriä kasaan kuluneen vuoden ja ilahtua uudesta. Riipisen muikut maistuu joka kerta yhtä hyvältä mutta hästägläppä ei vaihtuu aika ajoin.

Hører du fjellet kaller høyt over daler? 2019, kaikki on hyvin ja toivottavasti huomenna sielläkin.