Lastenleirillä, oli syyslomaa tai ei

Kuten sanottu, mulla ei enää muutamaan vuoteen ole ollut virallista koulusta annettua syyslomaa. Tämän syksyn lomiksi laskin itse napatut pohjoisen viikonlopun ja tämän viikon aloittaneen lastenleirin tutussa Riuttarannassa. Äskeinen kesä oli mulle ensimmäinen  ripariton sitten ensimmäisen leirin isosena, ja syksyn alkaessa mietin, että olisi tarpeen päästä tämän vuoden puolella edes pieneksi hetkeksi leireilemään. Ensimmäistä kertaa olin syyslomalla lastenleirillä viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen syyslomaleirien päälle on kertynyt lähemmäs kymmenen lastenleiriä lisää. Kuuluin siihen joukkoon isosia, joka ei osannut päättää ovatko riparit vai lastenleirit kivempia. Isosvuosien loppuessa roolin vaihtuessa yövalvojaksi tai apuohjaajaksi olen edelleen sitä mieltä, että mahdotonta valita vain toista.

lastenleirilläolisyyslomaataiei1

En tiedä, kuinka moni lukija kävi nuorempana seurakunnan tai muun tahon leireillä tai kuinka tuttu konsepti leiri on, mutta idea on melko yksinkertainen – paljon yhdessäoloa, leikkejä, pelailua ja ulkoilua (nyt on ollut vielä superlämpimät syyssäät, joista nauttia). Seurakunnan leireillä aamuisin ja iltaisin on lyhyt hartaushetki ja iltaohjelma tarkoittaa noin tunnin mittaista hetkeä, jossa isoset esittävät sketsejä, vetävät leikkejä ja välissä lauletaan. Mun omia lempiasioita leireillä ovat juuri laulaminen kitarasäestyksellä, iltahartauteen hiljentyminen ja tutut perinteet hiljaisuuden portista sisaruspiiriin. Ulkoleikeistä isoimpia suosikkeja ovat kirkkis ja aarteenetsintä kartan kanssa. Tällä leirillä syötiin kaikki yhden ison pöydän ääressä ja sekä siinä että askartelun ja saunomisen lomassa on hyviä hetkiä jutella pienistä ja isoista jutuista.

Jokaikinen kerta leirillä mun päähän astuu sama ajatus kun aina hevosen selkään noustessa: tää on mun juttu, tätä mä haluan tehdä myöhemminkin ja enemmän. Mä toivon ja kyllä uskonkin, että kun mennään tästä hetkestä noin kymmenen vuotta eteenpäin, mä asun paikassa, missä pihalla on hevosia ja koululaisten loma-aikoihin mä pidän siellä leirejä lapsille. Siitä en uskalla sanoa, että onko mun unelmat niin isoja, että niistä tulee kuitenkaan merkittävästi toimeentuloa, mutta vähintään harrastuksena leiriemäntä olisi unelmien nimike. Leirit fyysisen etäisyyden lisäksi irrottaa myös aivot hetkeksi Otaniemi-kuplasta ja saa muistamaan, että omia vahvuuksia voi etsiä myös muualta kuin niistä ominaisuuksista, mitä opintosuorituksissa mitataan. Teekkariarki on hands down mun elämän tärkeintä unelman todeksi elämistä tällä hetkellä, mutta se ei vie arvoa siltä, että on parasta tietää, miten paljon annettavaa on myös niillä puolilla elämää, jotka Otaniemessä eivät ole niin vahvasti läsnä. Ja kuka tietää, vaikka koulussa opitut kurssit ja leireillä leikkimisestä syntyneet oivallukset joskus yhdistyisivät, me tiedetään miten paljon tekemistä vaikka lastensuojelun prosessien parantamisessa olisi ja miten tärkeä se systeemi yhteiskunnalle yksilöistä puhumattakaan on.

lastenleirilläolisyyslomaataiei7lastenleirilläolisyyslomaataiei4P3130516

Katsellessani 11-vuotiaiden juoksevan käytäviä edes takas leikkien taskulamppupiiloa musta tuntuu samalla hetkellä todella onnelliselta ja myös hieman haikealta, sillä noille samoille tiilikäytäville on liimattu niin monta hyvää ja merkittävää muistoa ripareilta ja isko-leireiltä (isko=isoskoulutus), 15-vuotiaana ajateltuja ajatuksia ja 17-vuotiaan itsen ihastumisen ja jännittämisen tunteita. Mä toivon, että kirkko pystyy kuuntelemaan yhteiskunnan kehittymistä ja olemaan mukana, koska sillä on paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia tehdä tosi hyviä juttuja ihmisille, olla tukena aika erityisellä tavalla nimen saamisesta vauvana joskus koittavaan elämän päättymiseen ja hautaamiseen asti.

Lähes loogisesti vielä pakollinen muistutus loppuun: seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 6.11. ja jos kuuluu kirkkoon niin siinä on helpoin tapa päästä vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan kirkko tulevina vuosina menee. Äänestämisen vaikuttavuudesta ollaan montaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti toivon että mahdollisuutta käytettäisiin, vaikka keksisikin demokratiasta korjattavaa. Myös ja jopa erityisesti siinä tapauksessa, ettei kristinuskon sanoma tunnu omalta tai kirkon julkitulot ärsyttävät, olisi perusteltua käyttää kymmenen minuuttia siihen, että tekee vaalikoneen ja toiset kymmenen siihen, että poikkeaa kauppareissulla kirjoittamaan  numeron lappuun. Seurakuntavaaleissa saa muuten äänestää jo 16-vuotiaana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s